sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Hääpäivän aamu ja valmistautuminen

Viimeisestä kirjoituksesta on kulunut jo luvattoman kauan. Hääjärjestelyiden aikana kaikki sanoivat, että aika häihin hujahtaa nopeasti, mutta sanoisin, että tämä häiden jälkeinen arki on mennyt vielä hurjempaa vauhtia! Viimeksi kirjoitin hääviikosta ja häitä edeltävästä päivästä. Jäätiin niihin tunnelmiin, kun kömmin hotellissa petiin valmiina levollisiin yöuniin ja heräämään virkeänä hääpäivän aamuun. Toisin kuitenkin kävi.

En viitsi kirjoittaa tarkkaa sairaskertomusta, mutta häitä edeltävä yö sisälsi aika kivuliaita hetkiä ja vain pari tuntia unta. Aamulla soitin lääkäri-ystävälleni joka teki puhelinreseptin läheiseen apteekkiin, jotta saataisiin tämä morsian hääkuntoon! Vähäisistä unista ja vähän sellaisesta höperöstä olosta huolimatta, olin täysin valmis tulevaan päivään. Muistan ikuisesti sen hetken, kun avasin hotellihuoneen verhon aamutakissani, ja ulkona paistoi aurinko. Hymyilytti niin, että poskiin sattui. 

Suuntasin hotellin aamupalalle, jonne kaasot tulivat toivottelemaan hyvä huomenet myöskin ennen kuin he siirtyivät hotellihuoneeseen laittautumaan. Itse lähdin kävelemään vielä ihanan aamuhiljaista Hämeenkatua kohti kampaajaa. Auvoisen oloni rikkoi oivallus, että olin jättänyt paitsi hunnun hotellille, myös unohtanut ostaa morsiusharsoa, mitä oli tarkoitus kampaajalla laittaa hiuksin Etsystä tilaamani valmiin koristeen lisäksi. 

Olin vähän etuajassa ajanvarauksestani, joten ajattelin ehtiväni hyvin kipaista kukkia jostain. Kaikki kukkakaupat olivat kuitenkin vielä tuolloin aamutuimaan kiinni. Vaeltelin ympäri kaupunkia, kunnes viimein löysin keskustan ainokaisen auki olevan kukkakaupan, mutta heiltähän ei kyseisestä kukkaa sitten löytynytkään. Avulias myyjä keksi, että esillä olleessa valmiissa kimpussa oli sitä muutaman oksan verran. Sehän minulle riitti, ja sain kun sainkin haaveilemani hiuskukat.

Koreuksen Maaritin penkissä istuessani ehdin hyvin koota ajatukseni, juoda kupin kahvia ja valmistautua henkisesti tulevaan päivän. Olin käynyt Maaritilla koekampauksessa edeltävällä viikolla, ja sain olla kampauksen suhteen rauhallisen mielin. Joitain asioita korjailtiin koekampauksesta, ja hiukset kruunattiin hiuskoristeella ja vaivalla hankituilla kukilla. Morsiamen hovikuskiksi lupautunut kaasoni mies toi minulle vielä hotellille unohtuneen hunnun, joka kiinnitettiin jo valmiiksi.

Koreukselta huristeltiin Opuntiaan, josta olin tilannut hääkimppuni. En olisi ikinä uskonut voivani herkistyä "kukkapuskasta", mutta se, miten toiveitani kuunneltiin ja yksityiskohtiin kiinnitettiin huomiota, teki muhun valtavan suuren vaikutuksen. Hääkimppuni oli eläissäni kaunein näkemäni kimppu, ehdottomasti 10+/10! 

Kuva: Anni Maria Photography

Opuntian jälkeen suunnattiin sitten takaisin kohti hotellia. Välissä tehtiin pitstop Tullintorin apteekkiin, jonne viiletin arkivaatteissani huntu päässä. Apteekin naisia hymyilytti, mutta he iloisesti toivottelivat onnea matkaan ja ihanaa hääpäivää! Hotellille päästyäni kaasot jo odottelivatkin innokkaina erilasten herkkujen ja skumpan kanssa. 

Kuva Anni Maria Photography

Hetken ehdimme juoruilla ja nautiskella, kunnes meikkaaja Vilja Vuolle saapui laittamaan kasvoni juhlakuosiin. Viljankin kanssa oltiin testattu koemeikkiä jo edeltävällä viikolla. Olimme heti samoilla linjoilla meikin suhteen, ja tiesin, että siitä tulee juuri sellainen kuin haluankin. Ja niinhän siitä tuli. Lopputulos oli ihanan heleä ja luonnollinen.

Kuva Anni Maria Photography
Kuva Anni Maria Photography
Kuva Anni Maria Photography
Hääkengiksi valikoituivat nahkapohjaiset käsintehdyt tanssikengät, jotka löytyivät Etsystä
Kuva: Anni Maria Photography
Puku: Watters Rowena (Hääpukuliike Glamourista)
Kuva: Anni Maria Photography

Itselleni valmistautumisen odotetuin hetki oli se, kun sain vihdoin sujauttaa itseni hääpukuuni. Meinasi itku päästä. Kaasoilta pääsikin. Kun äiti saapui, saatiin itkeä taas vähän lisää. 

Kuva: Anni Maria Photography
Kuva: Anni Maria Photography
Kuva: Anni Maria Photography

Äiti siirtyi meikkaajan tuoliin puunattavaksi, ja kaasot ryhtyivät pikkuhiljaa valmistautua kirkolle lähtöön. Me jäimme äidin kanssa vielä hetkeksi hotellille kuvattavaksi ja jännittämään. Tällä välin vanhin veljeni ja isäni olivat koristelleet hääauton ja odottelivat minua ja äitiä hotellin aulassa. 

Kuva: Anni Maria Photography
Kuva: Anni Maria Photography
Kuva: Anni Maria Photography

Itse olin rento ja valmis tulevaan päivään, mutta herrojen keskuudessa aistin selvää jännitystä. Jännityksen syykin selvisi pian. Veljeni kertoi, että auton käynnistymisessä oli ollut "hieman" ongelmia, ja he eivät ole aivan varmoja, että tulisimmeko pääsemään kirkolle asti. Minua nauratti, että tämähän tästä vielä puuttuikin.

Kuva: Anni Maria Photography

Vähintäänkin mielenkiintoisesta matkasta kohti kirkkoa kerron sitten vihkimistä koskevassa postauksessa!

PS. Tänään on vuoden viimeinen päivä, ja vaikka mieli on haikea, olen täysin valmis pistämään vuoden 2017 pakettiin. En tiedä oliko välttämättä paras idea mahduttaa samaan vuoteen omakotitalon osto, remontti ja häät. Toisaalta takana on ehkä elämäni tunteikkain, tapahtumarikkain ja siten myös ikimuistoisin vuosi. 

Tervetuloa vuosi 2018, meillä on sinullekkin suuria suunnitelmia!


perjantai 13. lokakuuta 2017

Rauha kaaoksen keskellä - Hääviikko ja hääpäivän aatto

Häistä on nyt vierähtänyt reilut 2 kuukautta ja häämatkasta kuukauden päivät. Olin suunnitellut heti häämatkan jälkeen pommittavani blogini täyteen postauksia. Kuitenkin kun matkalaukut kolahtivat eteisen lattialle, huomasin pohtivani, että "ihana ettei tarvitse ajatella häitä". Tajusin kaipaavani rauhaa antaa arjen laskeutua, ja aikaa koota ajatukseni ja fiilikseni kaikesta tapahtuneesta. Juuri nyt tuntuu hyvältä palata häämuistoihin ja jakaa ne kanssanne. Joten tästä alkakoon tarina meidän päivästämme! <3



HÄÄVIIKKO JA HÄÄPÄIVÄN AATTO


Hääviikkoamme kuvailisi ehkä parhaiten sana "kaoottinen". Killianin perhettä saapui meille jo hääviikkoa edeltävällä viikolla ja lisää hääväkeä saapui Suomeen sitten pitkin hääviikkoa. Killianin lähiperhe ja lähimmät perheystävät majoittuivat meillä hääpäivän aatonaattoon saakka. 

Olin kiitollinen siitä, että saimme viettää aikaa Killianin perheen kanssa ja todella häkeltynyt kaikesta heidän tarjoamastaan avusta. Valitettavasti valtava väkimäärä sai pasmani aivan sekaisin. Menoja unohtui, häätavaroita hukkui, koristeluja jäi tekemättä ja vielä ostettavia juttuja jäi hankkimatta. Hyvin monet hääviikolle aikataulutetut asiat jäivät yksinkertaisesti hoitamatta. Olin väsynyt ja stressaantunut, eli juuri sellainen millainen olin vannonut olematta! Tuntui hölmöltä, että häitä oli suunniteltu 2 vuotta ja silti minusta tuntui hääviikolta tältä. 

Odotettu hääpaikan koristelupäivä perjantai koitti sateisena ja harmaana. Killian ja hänen sulhasmiehensä olivat hoitamassa muita tärkeitä asioita ja kaasoni olivat vielä töissä. Bestman ja Killianin perhe oli ymmärtänyt aikataulut väärin. Huomasinkin olevani yksin juhlapaikalla. En antanut tämän mielialaani häiritä. Olin puhjeta innostuksesta. Kannoin sateessa häätavaraa sisälle juhlapaikkaan, ja pohdiskelin, että antaa sataa vaan! Ehkä sadetta ei sitten riitä huomiselle! 

Parin tunnin päästä istuin juhlapaikan lattialla keskellä hääsäläkasoja. En tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Olin yhäkin juhlapaikalla yksin. Olin järjestellyt jo kaikki pöydät, ja alkanut pöytäliinojen silitystouhuun. Silitysrauta oli päättänyt lakata toimimasta. En löytänyt nastoja tai sinitystarraa koristeiden kiinnitykseen. Puolet koristeista oli hukassa tai unohtuneet kotiin. Terassia ei voinut koristella, koska ulkona satoi kaatamalla ja terassin katto vuoti. Seinäkello tikitti ja muistutti, että koristeluaika lyheni joka sekunti. Olin hyvin lähellä viskata koko kelloa kukkamaljakolla ja lompsia ulos.

Lopulta apuväki saapui. Juhlatilassa saattoi aistia monenlaista tunnetta. Bestmanin ärsytystä siitä, että hän ei päässyt paikalle aiemmin. Anopin pettymystä siitä, että odotettu päivä on ihan kohta, ja siten myös aivan pian ohi. Kaasojen ja sulhasmiesten innostusta auttaa ja ryhtyä tuumasta toimeen. Minun ja Killianin jännitystä lähestyvästä h-hetkestä. 

Työn touhussa

Koristelu mahtavalla porukalla oli lopulta todella hauskaa! Ilmassa oli ihana odottava tunnelma. Työntäyteisten tuntien jälkeen koristelut alkoivat muotoutua, mutta ulkona satoi vieläkin. En ollut päässyt sateen vuoksi hakemaan metsästä mitään haluamiani koristeita. Kaikki oli märkää. Jouduin huomaamaan, että emme saisi toteutettua visiotani vehreästä salaisen puutarhan hengestä. Harmitti. 

Itsetehdyt kukka-asetelmat odottivat päälleen lasikupuja

Kello taisi olla vasta iltaseitsemän tai kahdeksan kun kaasoni tulivat luokseni ja sanoivat, että nyt lähdetään. Ihmettelin, että nytkö jo? On vielä niin paljon tehtävää! He vakuuttivat, että kaikki on riittävän hyvin. Nyt olisi aika päästää irti, rentoutua ja valmistautua huomiseen. Juhlatilan kulmassa oli kasoittain terassille meneviä pöytäliinoja ja koristeita joita emme voineet sinne sateessa viedä. Bestman ja Killian sanoivat, että he tulevat juhlapaikalle aamulla hoitamaan koristelut loppuun. Annoin periksi. 


Juhlasalin lähtötilanne
Juhlasali valmiina

Suljimme paikat, ja Killian suuntasi perheineen ja ystävineen Airbnb:sta varaamalleen talolle Petsamoon. Me matkasimme kaasojen kanssa Lapland hotellille. Olin varannut hotellista saunallisen hääyön huoneemme jo edeltäväksi yöksi, jotta pääsisimme sitä tyttöjen kanssa hyödyntämään. Söimme, saunoimme, juttelimme ja nauroimme kaasojen kanssa. Oli helppoa unohtaa päivän koristeluharmistukset. Pari lasia skumppaa auttoi myös mukavasti.


Meille oli alusta asti selvää, että nukumme hääpäivää edeltävän yön erillämme. Siihen ei varsinaisesti ollut mitään perusteluja. Teimme niin, koska se tuntui oikealta. Killian kuitenkin pistäytyi hotellilla tuomassa hääpukuni. Se oli luonnollisesti pukupussissa piilossa, sillä hän oli ehdoton siinä, ettei hän tietäisi puvusta mitään etukäteen. 

Oli mahtava sanoa vielä heipat ennen yötä erossa. Emme olleet ehtineet harjoitella häätanssia koko viikkona. Päätimmekin vetäistä koreografian läpi pariin otteeseen hotellin käytävällä sillä aikaa kun tytöt jo heittelivät ensimmäisiä saunan löylyjä. Olimme molemmat todella herkistyneellä tuulella. Kun toivotimme hyvät yöt, tuntui kamalalta lähteä eri osoitteisiin. Oli hassua, että tuleva yhden yön erilläolo aiheutti flashbackin niihin fiiliksiin, mitä koin silloin kun hyppäsin Dublinissa lentokentäbussiin ja aloitimme lähes puolen vuoden kaukosuhteen. 

Kun tytöt lähtivät hotellilta kotiin, pyöri mielessäni tuhat ajatusta. En voinut uskoa, että huomenna se vihdoin on, meidän päivä! Vatsanpohjassa kutitteli, mutta olin niin valmis! Minut vallitsi ihana pehmeä rauhan tunne. Olin varma, että edessäni olisi hyvät yöunet, mutta kuinkas kävikään... 

Jatketaan tästä ensi postauksessa :)


sunnuntai 20. elokuuta 2017

Kun sana "rakkaus" tuntuu liian mitättömältä

Tämä on hankalin blogikirjoitus jonka olen tähän asti tehnyt. Kirjoittelin tänne viimeksi kuukausi ennen häitä, ja sen jälkeen on tapahtunut niin paljon, että sen kaiken purkaminen tuntuu lähes mahdottomalta tehtävältä. Häiden viimeinen suunnittelukuukausi, hääviikko, itse hääpäivä ja nämä häiden jälkeiset viikot ovat sisältäneet käsittömättömän laajan tunneskaalan. Olen kokenut jännitystä, ärsytystä, pelkoa, odotusta, innokkuutta, onnea, hämmennystä, kiitollisuutta, pettymystä, helpottuneisuutta, toiveikkutta...




Ennen kaikkea olen kuitenkin kokenut aivan hämmentävän vahvaa rakkautta, jota sana "rakkaus" ei edes tunnu riittävän kuvaamaan. Kaikki epäilykset siitä, että tulisiko hääpäivämme olemaan 2 vuoden säästämisen, jatkuvan suunnittelun ja stressin arvoinen, olivat itse hääpäivänä täysin pois pyyhittyjä. Se rakkaus mikä meidät ympäröi hääpäivänä ei ole rahassa tai vaivannäössä mitattavaa. Tiesin, että hääpäivästä tulisi tunteikas, mutta sitä rakastetuksi tulemisen tunteen voimakkuutta en osannut odottaa. Jokaikisestä häävieraastamme huokui se, miten onnellisia he olivat meidän puolestamme siitä, että olemme löytäneet toisemme. 




Monet miettivät etukäteen sitä, että miten hääjuhlasta saa luotua rennon ja poistettua juhlasta kaiken turhan "pönötyksen". Minäkin mietin, ja ehkä jopa jännitin tätä. Hääpäivänä tunnelma oli kuitenkin aivan alkumetreiltä saakka lämmin ja vapautunut. Ihmiset nauttivat toistensa seurasta ja ilmassa kaikui ihana puheensorina. Sekä me, että vieraat itkimme, nauroimme ja nautimme. Muistan hetken hääjuhlan aikana jolloin pysähdyin kuuntelemaan ja aistimaan sitä tunnelmaa mikä meitä ympäröi. Hymyilin, puristin tuoreen aviomieheni kättä, ja hän katsoi minua hymyillen takaisin. Sanattomasti sanoimme toisillemme, ettemme ole koskaan rakastaneet yhtä paljon.





Lauantaina suuntaamme 2 viikon häämatkalle Italiaan ja saamme viimein oikeastaan ensimmäistä kertaa kuukauteen olla kunnolla kahden. Lupaan kirjoitella hääpäivästä tarkemmin viimeistään häämatkan jälkeen.  



Kaikki kuvat: Anni Maria Photography




keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Jännittävät huomenlahjakuvaukset

No mutta hei! 

Täältä huutelee 3,5 viikon päässä avioituva morsian kuukauden jatkuneen blogihiljaisuuden takaa. Hiljaisuudelle on syy: ihan hirmuinen KIIRE. En ymmärrä miten voi olla mahdollista suunnitella häitä 2 vuoden ajan, ja siitä huolimatta joutua kiireen yllättämäksi. Viimeksi kirjoittelin tänne polttareistani, ja sen jälkeen on tapahtunut hääjärjestelyiden suhteen aivan älyttömän paljon. Tänään haluaisin kuitenkin keskittyä yhteen aiheeseen, ja kertoa siitä, että miltä tuntui astua täysin oman mukavuusalueeni ulkopuolelle...

Tänään aiheena on siis huomenlahjani Killianille. En ole blogissani käsitellyt aiemmin huomenlahja-asioita, sillä olen ollut aivan ulalla koko aiheesta. Huomenlahja käsitteenä tuli minulle tutuksi hääjärjestelyiden aikana hääryhmistä. (Mitä sitä ihminen ei oppisi hääryhmistä) Huomenlahja on alunperin ollut aviomiehen tuoreelle vaimolleen antama lahja, jonka tarkoituksena on ollut huolehtia vaimon taloudellisesta tilanteesta mikäli hän jäisi äkillisesti leskeksi. Tämänkaltainen merkitys huomenlahjalta poistui kun aviopuolisot saivat avio-oikeuden toistensa omaisuuteen. Nykypäivänä torppien, lehmien tai metsäpalstan sijaan moderni aviomies lahjoo hääpäivän jälkeisenä aamuna tuoretta vaimoaan koruilla, kelloilla tai muulla vastaavalla.

Huomenlahjaperinne jäi käsittääkseni melko pitkäksi aikaa unholaan, mutta voisi sanoa, että siitä on tullut jälleen uusi trendi. Irlannissa tälläistä perinnettä ei tunneta, ja Killian olikin moisesta lahjonnasta aivan äimissään. Todennäköisesti hän ehtii unohtaa moisen lahjan hankkimisen, mutta se hänelle suotakoon anteeksi. Minä sen sijaan olen jo hankkinut hänelle nimittäin lahjan. Tai no, tarkemmin sanottuna, ystäväporukkani on hankkinut Killianille lahjan! 


Kaasoni S tuli yksi päivä kylään, ja kertoi, että ystäväporukkani on jo ostanut meille häälahjan, mutta vain minä saan nähdä sen. Sitten S ojensi minulle kortin, jossa kerrottiin, että tämä kortti oikeuttaa sinut huomenlahjakuvauksiin. Takana oli teksti "Nainen on kauneimmillaan morsiamena, se on syytä ikuistaa". Olin todella otettu ja liikuttunut. Olin kertonut kaasoilleni haaveestani otattaa huomenlahjakuvat, mutta minua esti kaksi asiaa: raha sekä jännitys. Ystäväni poistivat ensimmäisen esteen, ja minulle jäi jäljelle enää ylittää tuo toinen.  
 
Jos olet kuullut huomenlahjasta, olet varmasti myös kuullut huomenlahjakuvista. Ne ovat usein melko intiimejä kuvia, joissa tuleva morsian esiintyy yleensä melko vähäisissä, ylellisissä alusvaatteissä. Tästä ajatuksesta jännityskin sai alkunsa. En ole yleensä erityisen luonnollinen kameran edessä, saati, että minulla olisi kokemusta alusvaatteisillani "keikistelystä" tuntemattoman ihmisen napsiessa minusta kuvia. 

Minun huomenlahjakuvauspakettiin kuului hiukset, meikki, kuvaukset ja digimuotoiset kuvat. Kuvaajaksi tytöt olivat valinneet naisen nimeltä Anrietta Kuosku. Hänellä on viihtyisä ja lämmintunnelmainen studio Tampereen Vuoreksessa. Kuvauspäivänä saavuin melko jännittyneenä studiolle, jossa sain mahtavan vastaanoton skumpan ja herkkujen kanssa. 


Anrietalla oli kaverina stylisti, joka taiteili minulle ihan mielettömän kauniin meikin, ja lopuksi viimeisteli hiukset, jotka olin aamulla kihartanut jo huolettomille laineille. 


Anrietalla oli saatavilla valtavat määrät erilaisia asusteita (koruja, aamutakkeja, valkoisia mekkoja, kukkapantoja, huntuja yms.). Näitä olisi saanut lainata, mutta minulla kaikki löytyi omasta takaa.

Kuva: Anrietta Kuosku

Kuva: Anrietta Kuosku


Kuvaukset kestivät noin 3 tuntia meikkauksineen. Ehdin vaihtaa asua kolmesti. Valehtelisin, jos väittäisin, että minua ei jännittänyt. Jännitti ihan hemmetisti! Jännitys toki helpotti kuvauksien aikana, ja Anrietta oli todella ammattitaitoinen ja rento kuvaaja, en olisi osannut itse parempaa valita! Silti minulle jäi vähän sellainen tunne, että olin kuvauspäivänä hieman "jäässä".  Harmittelin itsekseni, että mitäköhän kuvista mahtoi tulla. 

Sain kuvat sitten viikko kuvausten jälkeen, ja melko turha se pelko lopulta oli. Kuvissa näytin yllättävän rennolta ja luonnolliselta, ja kyllä sieltä muutama wa-wa-wuum-kuvakin löytyi, haha. Parhaimmillaan siis huomenlahjakuvaus voi olla hyvinkin voimaannuttava kokemus. Suosittelen!

Kuva: Anrietta Kuosku

xox


perjantai 2. kesäkuuta 2017

Mun polttarit!

Arvatkaas kenellä oli viime viikonloppuna POLTTARIT! Nämä kemuthan tulivat minulle kyllä ihan täytenä yllätyksenä. Kaasot ajoivat meidän talon pihaan yhdeksältä perjantai-iltana ja toimittivat minulle kirjeen, jossa kerrottiin polttareiden starttaavan seuraavana aamuna. Kirjeessä listattiin pakattavia tavaroita, ja annettiin muita valmistautumisohjeita. Matkassa oli myös sekä skumppaa ja suklaata. Minulla kesti monta tuntia sisäistää, että ne polttarit tosiaan ovat seuraavana päivänä. 

Tämä oli kirjeistä ensimmäinen, jonka tytöt toimittivat kotiovelle perjantai-iltana. Samannäköisiä mystisiä kirjeitä ilmestyi polttaripäivän aikana lisää, ja ne sisälsivät aina vihjeitä seuraavista agenttitehtävistä...

Aamulla minua tultiin koko polttariporukan voimin hakemaan kirjeen kertomana aikana. Yhtäkkiä oli talo täynnä naisia joista osaa en ollut nähnyt kuukausiin, osaa jopa yli vuoteen! Siitä tuli samaan aikaan sekä todella hämmentävä että aivan mieletön tunne: Kaikki nämä ihmiset ovat täällä ihan minua varten. Polttareiden teema selvisi nopeasti. Päiväni agenttina! Kaasot lukivat minulle kirjeen, joka antoi hieman osviittaa tulevasta päivästä.

   --- Avioliitossa täytyy toisinaan olla aikamoinen salainen agentti. --- Päivän aikana harjoitamme päättelykykytaitoa, hiomme tunto- ja makuaistiasi sekä testaamme viettelytaitojasi....

Tästä suunnattiin autoilla kohti tuntematonta. Itse polttariohjelma oli myös itselleni täysi yllätys. Olin esittänyt toiveen jostain "tyttömäisestä", "hemmottelevasta" ja "rentouttavasta". Mitäs näistä adjektiiveista tulee mieleen? Ei varmaan ensimmäisenä ampuminen? Ei minullekkaan, mutta sitähän me lähdettiin ensimmäisenä aamutuimaan tekemään! 

Ilmeisesti tytöt halusivat keksiä jotain mitä itse en vättämättä ensimmäisenä arvaisi, ja siinä he kyllä onnistuivat! En tiedä mikä niissä aseissa on niin pelottavaa, mutta jännitin sitä touhua kyllä aivan mielettömästi. En kuitenkaan onnistunut ampumaan ketään. Toisaalta, en kyllä onnistunut erityisen hyvin ampumaan yhtään mitään. En myöskään siis sitä taulua. Luulen että siinä taisi olla jotain vikaa.

Osuin kymppiin! Sormella.

Päivä jatkui tyttöjen vuokraamassa Forenom- huoneistossa, jossa pöydät notkuivat heidän valmistamiaan ruokia ja tarjolla oli myös valtava valikoima erilaisia juomia. Sain tehdä hieman irlantilaishenkistä olutmaistelua silmät sidottuina, ja luonnollisesti tunnistin, että mikä oluista oli Guinness... 

Kaikki polttariporukasta olivat tuoneet mukanaan jonkin esineen, joka jollakin tapaa kuvasi heitä. Ruokailun ohessa sain arvailla, että mikä esine kuuluu kenellekin.  Tässä sentään olin itseasiassa melko hyvä. Oli mukava päästä kertomaan hieman polttariporukan ihmisistä tämän yhteydessä enemmän. Kaikki kun eivät olleet toisiaan aiemmin tavanneet. Tämä oli tosi hauska leikki, jota suosittelen kyllä polttariohjelmaa miettiville. 

Tytöt olivat panostaneet ruokaan aivan mielettömästi!

Erityishemmotteluna huoneistolle saapui jalkahoitaja, joka teki minulle pehmeät ja kauniit kesävarpaat! Sitten saunottiin ja tehtiin hieman morsiussaunataikoja. Saunan jälkeen kaasoni laittoi hiukseni. Kun tuli pukeutumisen aika, sain vastauksen ihmetykseeni siitä, että miksi pakkauslistassani ei oltu mainittu iltavaatetusta. Vaatteni oli nimittäin valittu etukäteen. Puin päälleni melko rohkean pitsibodyn ja sen päälle punaisen mekon, joka ei paljon jättänyt arvailun varaan. Tulevana rouvana, eli varsinaisena siveyden sipulina pistin kylläkin kaason ompelemaan hieman mekon halkiota kiinni ja kaula-aukkoa ylemmäs.  

Ilmeisesti tässä on esittelyssä kaasoni taiteilemat kiharat.

Tästä jatkoimme syömään ravintolaan, jonne meille oli tilattu ihan mielettömät ruoat valmiiksi. Ruokailun jälkeen suuntasimme vielä drinksuille, josta ilta taittui sitten tanssimisen merkeissä. Illan herkistävin hetki oli se, kun aamuyöllä taksi heitti minut huoneistolle jossa olimme aiemmin viettäneet aikaa, ja siellä olikin yllättäen Killian odottamassa! 

Kaasot pitivät minusta kyllä koko päivän niin hyvää huolta! Itselleni oli aluksi todella vaikea olla passattavana ja hääsättävänä, mutta päivän mittaan aloin rentoutumaan ja nauttimaan päivästäni prinsessana! Vai agenttina? Prinsessa-agenttina? Jos satutte lukemaan tätä rakkaat kaasot, niin vielä iso kiitos! <3 

Toivottavasti teillä muillakin on ollut, tai tulee olemaan yhtä mahtavia polttaripäiviä. xox

Viva l'amore! Viva l'Italia!

Olen aivan unohtanut kertoa, että tehtiin pari viikkoa sitten sellainen temppu, että vihdoin ja viimein varattiin meidän häämatkalennot! Johan tätä häämatka-asiaa pitkään pyöriteltiinkin edes ja taas.

Alkuperäinen ajatuksemme oli lähteä häämatkalle Vietnamiin, josta kirjoittelinkin tänne blogiin joulukuussa 2015. Vietnam- aiheeseen häämatkahaaveiluun pääset palaamaan tästä. Sitten tapahtui... noh, elämä. Kiire ja stressi on päässyt vaivaamaan meitä molempia viimeisen vuoden aikana. Normaalisti jaksaisin selvitellä ja googletella loputtomasti erilaisia uusia ja jännittäviä maailman kolkkia, ja suunnitella jos jonkinmoisia matkareittejä ja reissuohjelmia. Nyt rahkeet eivät ole siihen riittänet. 

Vaikka Vietnam houkuttelee matkustuskohteena meitä aivan älyttömästi, oli myönnettävä, että sen reissun aika ei olisi häiden jälkeen. Haluamme lähteä Vietnamiin joku päivä energiaa puhkuen seikkailumielellä. Tämänhetkinen fiilis kun huutaa rentoutumista, ruokaa, viiniä, kauniita maisemia ja kulttuuria.  Mikäs paremmin näihin tarpeisiin vastaisi kuin Italia! Meidän syksyinen Rooman reissu vain vahvisti ajatusta Italiasta häämatkakohteena. Tästäkin kirjoittelin blogiini, ja Rooma- tunnelmiin pääset tästä.

Odotan innolla illallisia lämmintunnelmallisissa Italialaisissa tavernoissa. (Kuva ilmaislähteestä)

Italia on aina kiehtonut minua, ja kuten Rooma- postauksessani kirjoittelin, olenkin haaveillut eläköityväni joskus Toscanan maaseudulle. Pitihän sitä päästä siis tutkimaan näitä tulevia eläkepäivien maisemia, ja tästä syystä päätimmekin suunnata häämatkallamme Keski-Italiaan.

Tältä näyttää sieluni silmin Toscanalainen auringonlasku. (Kuva ilmaislähteestä)

Halusimme lentää Firenzeen, josta käsin olisi helppo tutkia Toscanan aluetta. Firenzen lennot olivat kuitenkin todella kalliita. Mietimme myös Bolognaa, mutta törmäsimme samaan ongelmaan lentojen hintojen kanssa. Roomaan lentäminenkin oli vaihtoehto, sillä sinne saa todella edullisia lippuja. Emme kuitekaan lopulta kokeneet järkeväksi lentää niin paljon etelämpään.

Lopulta valitsimme starttipisteeksi Venetsian, josta pääsee nopeasti ja edullisesti liikkumaan eri kohteisiin. Lennot saimme melko edullisesti Norwegianilta. Menopaluu Venetsiaan oli 178€ per henkilö.  Lähdemme reissuun 2 viikkoa häiden jälkeen. Siinä on sopivasti aikaa toipua häätouhotuksesta, mutta innostua tulevasta reissusta.

Pakkohan siellä Venetsiassa on kerran elämässään ainakin käydä, miksi ei nyt! (Kuva ilmaislähteestä)

Perilläoloaikaa meillä on Italiassa 2 viikkoa, joten emme aio pysyä yhdessä paikassa koko reissua. Venetsian jälkeen suuntaamme muutamaksi päiväksi löhöilemään rannalle Riminiin, ja sieltä junalla sitten Bolognaan. Vuokraamme joko Bolognasta tai Firenzestä auton, jolla on tarkoitus huristella Toscanassa muutaman päivän ajan. Tarkoitus olisi katsastaa ainakin Siena, Arezzo ja Lucca.

Riminissä aiotaan löhöillä auringossa ja ottaa iisisti. (Kuva ilmaislähteestä)
Yöpyminen ei Italiassa ole mitenkään erityisen edullista, ja olenkin laskeskellut, että vähintään 100 euroa/yö olisi hyvä varata keskimääräiseksi yöpymisbudjetiksi. 14 yön yöpyminen tulee siis jo pelkästään kustantamaan helposti 1400 euroa. Tähän kun lisää vielä auton vuokrauksen, bensat sekä syömisen, juomisen ja muun huvittelun, päästään sellaiseen laskelmaan mitä en halua edes ajatella. 

Meillähän ei rehellisesti sanottuna ole oikeastaan hajuakaan miten aiomme reissun maksaa, mutta siitäkin huolimatta sinne lähdetään! Olemme pyytäneet lahjaksi rahaa häämatkaan, ja jo pienikin potti auttaisi meitä toteuttamaan reissuhaaveemme. Lisäksi jaksan toivoa, että häistä jäisi yli vähän ekstraa jota voisimme häämatkaan käyttää. Mikäli varata ovat vähissä, yövymme sitten vaikka dormissa tuon 2 viikkoa, pääasia että matkaan päästään! ;)

En kyllä malttaisi odottaa! 

torstai 11. toukokuuta 2017

Uskomatonta mutta totta - Minulla on hääpuku!

Hääpuvun etsintä on ollut koko hääjärjestelyiden pitkällisin, kärsivällisyyttä vaativin ja eniten energiaa vienein projekti. Olen käynyt sovittamassa pukuja Lontoossa. Olen tutkinut valikoiman kotikaupungissani Tampereella. Olen ihastunut joihinkin pukuihin Lahdessa. Olen käynyt käytettyjen hääpukujen tapahtumassa. Olen vahtinut hääkirppareita kuin haukka. Olen miettinyt puvun teettämistä. Olen jopa harkinnut kiinamekkoja. 

Olen käynyt läpi koko tunteiden skaalan innostuksesta, ärsyyntymiseen ja itseni syyttelyyn: Miksi minun täytyy olla niin vaikea? Miksi mikään puku ei tunnu oikealta? Miksi en vain voi päättää? Kyseessä on kuitenkin VAIN mekko.

Pukuja matkan varrelta...
Kaikki sovittelu ja pähkäily johti hieman riskaabeliin päätökseen, kun tilasin joulukuun puolivälissä Lahden Glamour- hääpukuliikkeestä netistä löytyvien kuvien ja videon perusteella puvun sitä koskaan näkemättä tai sovittamatta. Tästä pääset takaisin kirjoitukseen. Siihen loppui pukujen googlettelu. Siitä alkoi tuskallinen odotus. 

Sain pari viikkoa sitten viestin, että puku oli saapunut. Varailin sovitusaikaa hetimmiten, mutta aikataulullisista syistä jouduin hieman odottamaan sovitusreissua. Vaikka olinkin odottanut pukua jo 5 kuukauden ajan, oli tämä parin viikon odotus kaikista vaikein!  Viikko sitten perjantaina matkasimme sitten Lahteen yhdessä Killianin kanssa. Hän odotteli autossa, kun minä suuntasin jännityksen ja innostuksen sekaisin tuntein sovitukseen. 

Glamourin ihania pukuja

Annoin silmän vaellella hieman Glamourin pukuvalikoimassa ennen sovitusta. Upeita pukuja kaikki, mutta mikään ei pistänyt silmään kuin oma pukuni. Se oli siinä. Se oli minun!  Vaikka kyseessä on vain vaatekappale, toi sen päälle laittaminen esiin yllättävän vahvat ajatukset ja tunteet. Saatoin piirtää selkeän visuaalisen mielikuvan itsestäni kävelemässä alttarille ottaakseni parhaan ystäväni aviomieheksi. Olen ihan kohta morsian ja vaimo. 

Paloin halusta saada puvun kotiin, mutta jätin sen vielä liikkeeseen, sillä sitä täytyy vielä lähempänä häitä kaventaa ja lyhentää hieman. Vaikka kuinka haluaisin, en aio julkaista blogissa kuvia puvusta ennen häitä sillä haluan sen pysyvän häävieraille yllätyksenä. Vaikka en ole mainostanut blogia ystäville tai tutuille, on se jostakin kumman syystä päätynyt monien häävieraiden lukulistalle. 

Lupaan kuitenkin, että tulette puvun näkemään. Sitten heti häiden jälkeen... ;) x



sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Vehreä syyskattaus


Kaupallinen kampanja / Yhteistyössä Häät-media ja Duni



Olen tehnyt yhteistyössä Häät-median ja Dunin kanssa jo kaksi kattauskokeilua: juhlavat illanistujaiset uudessa kodissa ja hääkattauskokeilun. Halusin vielä kokeilla yhtä kattausta, jossa ollaankin vähän syksyisemmissä tunnelmissa. Rakastan vehreyttä, saniaisia, sammalta ja syksyisiä sävyjä. Haaveilinkin aikoinaan tunnelmallisista syyshäistä. Vaikka olenkin tyytyväinen valintaamme pastellisista kesähäistä, on mukavaa mietiskellä, millaisen hääkattauksen tekisimme, jos häitämme juhlittaisiinkin syksyllä.

Lupailin viime postauksen lopussa, että tulisin käyttämään syyskattauksen väreinä tummansinistä, luumua ja kultaa. Muokkasin kuitenkin hieman värimaailmaa: luumu ja kulta pysyivät, mutta pohjaväriksi valitsin tummanharmaan. Kokeilin kattausta myös tummansinisellä liinalla, mutta tummanharmaa loi mielestäni kattaukseen rauhallisemman tunnelman, ja kauniin, neutraalin pohjan muille sävyille.


Halusin muodostaa pöydän keskiosaan "kaitaliinan" vihreällä ja kynttilöillä. Sekä luumunväriset että kultaiset pöytäkynttilät sekä pitkät kultaiset antiikkikynttilät ovat Dunilta. Samoin myös lasiset, kultakuvioiset kynttilälyhtyt, jotka ovat Jukka Rintalan suunnittelemaa Dolce Vita- mallistoa. Kynttilänjalat löysin varaston kätköistä. Ikean Eycalyptys oksat pääsivät myös jälleen edustamaan.



En huomannut tilata Dunilta syksyistä lautasliinavaihtoehtoa. Kävi kuitenkin niin, että saamassani paketissa olevat kynttilät ja muut herkät tuotteet oli kääritty kauniiseen kankaaseen, jossa oli luumun ja vihreän sävyjä.


Selvittelin hieman, että mikä design mahtaa olla kyseessä, ja yllätys yllätys, sehän oli Vallilaa. Kyseiset liinat ovat leikattu Dunicel poikkiliinasta, ja design on nimeltään Vallilan Clematis. Design sopikin ihan täydellisesti kattausideoihini, ja niin paketointiliinat pääsivät kattauskäyttöön! Koska liinat olivat paperiliinoja isommat, ne eivät hukkuneet kattaukseen, vaikka asetin ne lautasten alle.


Harmaan ja vihreän yhdistelmä on mielestäni todella toimiva, ja kattaus ei edes kaipaa kukkia! Luumun sävyiset kynttilät tuovat kaivatun väriläiskän kattaukseen viemättä likaa huomiota.




Kattauksen tähtenä on Killianin veljen meille lahjaksi Englannista asti tuotu lasikupu, jonka alle keräsin hieman sammalta ja saniaisia.




Lasikupu on siitä jännä koriste-elementti, että sen alla lähes kaikki näyttää tuplasti paremmalta kuin ilman kupua! Kuvun alle voi rakentaa pieniä minimaailmoja, joihin on mukava ruokailun aikana kurkistella.

Kivan lisän kattaukseen saisi, jos asettaisi lautasille jotain vihreää, esim saniaista. Itsellä oli vain pari hassua pienokaista, joilla testasin ideaa. Isot, lähes puolen lautasen levyiset saniaisenlehdet toimisivat minusta parhaiten.


Nyt on kattaukset testailtu. Kiitos Häät-medialle ja Dunille tästä mahdollisuudesta. Kokeilut ovat herättäneet itsessäni paljon ajatuksia, ja sytyttäneet uuden kipinän varsinaisen hääkattauksemme lopulliseen luonnosteluun... :) Toivottavasti niistä on ollut iloa myös teille lukijoille!


xox