perjantai 1. tammikuuta 2016

Kylmän uudenvuodenpäivän lämpöisiä fiiliksiä

Hei! 

Joulunpyhät on nyt lepäilty, ja vuosikin ehti tuossa vaihtua. Pyhinä en tapaa juurikaan olla koneen ääressä, joten bloginkin päivittäminen on jäänyt. Joulu sujui ihanasti perheen parissa. 

Kirjoittelin aiemmin tryffelilahjoista, ja lupasin laittaa postausta siitä, miten lahjat onnistuivat. Vastaus on: todella hyvin! Päädyin tekemään kahden sortin tryffeleitä, toiset minttuisia ja toiset ihanan pehmeän nutellan makuisia. Nutellatryffeleihin käytin Pumpkin Jamin reseptiä, ja mariannetryffeleihin löysin reseptin Kotikokin sivuilta.  Päädyin kuorruttamaan lähes kaikki tryffelit suklaalla ja koristelin sillä mitä kaapista sattui löytämään, eli kookoksella, kuivatuilla karpaloilla ja mantelirouheella. Pakkasin tryffelit silkkipaperilla vuorattuihin lahjalaatikoihin.

Olin tosi tyytyväinen lopputulokseen, vaikka ne eivät mitään ammattitason tuotoksia olleetkaan. Sen verran täytyy sanoa, että en minä kyllä tryffeleiden tekoa hääkarkeiksi suosittelisi... Oli siinä sen verran hommaa, eikä ne aineksetkaan ihan ilmaisia ole, sen verran monta suklaalevya sai tuohon kassilliseen kulumaan :)

Tryffeleiden koristelutouhuja

Tryffelit matkalla joulupukin kassiin.

Tänään olen ollut yksi hymypallo. Palattiin K:n kanssa iltapäivästä Ruissalon kylpylästä, johon se oli ostanut meille yöpymisen ja juhlaillallisen yllätyksenä/joululahjana minulle, Pakkasin matkaan punaista, kimaltelevaa, ja kuplivaa. Paitsi kuplivan unohdin loppujen lopuksi jääkaappiin... :D

Kunnon tyttölaukku
Vaikka hotelli ei ole missään nimessä modernimmasta tai ylellisimmästä päästä, oli meillä ihana, rentouttava, rakkaudentäyteinen vuodenvaihde. Pidimme puhelimet aika visusti taskussa, ja keskityttiin toisiimme, joten kuviakaan ei juuri tullut otettua. 

Monet ovat laittaneet facebookissa ja blogeissa ihania koonteja 2015 vuosistaan, joita olen ilolla lueskellut. Minulle tai meille ei vuoteen 2015 kuulunut suuria virstanpylväitä, mutta itse koen vuoden aikana oppineeni paljon itsestäni, K:sta ja parisuhteestamme. Tuntuu myös, että mitä vanhemmaksi (ja toivottavasti viisaammaksi) tulen, osaan entistä paremmin arvostaa perhettäni ja ihania ystäviäni joista tulee vuosi vuodelta läheisempiä. 

Näillä lämpöisillä ajatuksilla on hyvä aloittaa vuosi 2016. Nyt voi sanoa myös, että me mennään ensi vuonna naimisiin! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti