perjantai 9. syyskuuta 2016

Ajatuksia keskinkertaisuudesta

En koe olevani mitenkään erityisen erikoinen tyyppi.

Olen keskivertopitkä, ja normaalipainoinen. Minulla on siniset silmät, ja vaaleat hiukset, kuten aika monella suomalaisnaisella. Käytän melko minimalistisia, perusvaatteita. Tykkään mustasta ja valkoisesta. Vaatekaappini on täynnä Ginaa ja Henkka Maukkaa. Sekoitan meikkivoiteenikin kolmesta eri sävystä, koska olen väritykseltäni jotain "siltä väliltä".

Olen ehkä usein mielipilteiltäni jossain keskimaastossa, koska pyrin ymmärtämään asioiden eri puolia. En siis ole äärimmäisyyksien ihminen. En pidä meteliä itsestäni, paitsi kun todella innostun tai hermostun jostakin asioista. Puolustan siis kuitenkin periaatteitani. Olen saanut kristillisen kasvatuksen. Kuulun kirkkoon. Silti kannatan tasa-arvoista avioliittolakia, ja vastustan rasismia ja ihmisten pakottavaa luokittelua sukupuoleen tai muuhun lokeroon, johon hän ei koe kuuluvansa. Olen sitä mieltä, että kaikilla on oltava vapaus rakastaa ketä haluaa, ja myös tulla rakastetuksi juuri sellaisena kun hän on.

Minulla on poikaystävä, jonka kanssa kihlauduimme 3 vuoden seurustelun jälkeen. Aika keskivertoajan jälkeen siis. Meillä on sekarotuinen koira. Asumme keskihintaisessa vuokra-asunnossa suositulla asuinalueella.  Pidin lukion jälkeen välivuoden, ja kävin etsimässä itseäni maailmalla, kuten monien nuorten aikuisten on tapana. Vaihdoin kerran alaa kesken opintojen. Suoritin korkeakoulututkinnon ihan keskinkertaisin arvosanoin. Valitsin ammatin jota minulta taidettiin odottaakin. Teen työtä naisvaltaisella alalla. Palkkani ei taida yltää edes keskinkertaisuuteen. Pidän paljon työstäni, mutta maanantai vituttaa ihan yhtälailla kuin monia muitakin. Minulla on S-etukortti, säästötili, kotivakuutus, ja kuulun työttömyyskassaan. Punainen kohtuuhintainen autoni on vakuutettu täyskaskolla.

Harrastan liikuntaa pari kertaa viikossa. Kuuluin ennen kuntosaliin, mutta huomasin pian, että pelkän jäsenmaksun maksaminen ei kiinteyttänyt vartaloani. Joillekkin muille on saattanut joskus käydä näin. Tykkään katsoa telkkarista aivotonta reality- viihdettä, mutta toisinaan kaipaan vähän syvällisempää sielunravintoa. Mielestäni Hugh Grant on komea mies. Vielä komeampi on mielestäni oma mieheni. Haluaisin harrastaa enemmän, mutta vetoan kiireeseen ja epäsäännöllisiin työvuoroihin. En usko, että olen tämän suhteen ainut itselleen valehtelija.

Vaikka minusta toki löytyy erikoisuuksia ja outouksia, jotka tekevät minusta juuri minut, sanoisin olevani aika keskivertonainen. En sanoisi, että olisin keskivertoisuudestani  huolimatta mitenkään tylsä. Päinvastoin. Pidän itsestäni, olen aika hyvä just näin. Myös kihlattuni pitää minua erilaisena kuin kukaan muu. Maailman erityisempänä. Jos järjestämme meidän (monessa mielessä hyvinkin keskinvertopariskunnan) rakkautta juhlistavan päivän, pitäisikö siitä yrittää trendin mukaisesti tehdä kaikinpuolin erilainen? Onko perinteisyydessä jotakin vikaa? Tarkoittaako se automaattisesti tylsää? Mikä rakkauden juhlistamisessa ja sitoutumisessa on tylsää?

Tämä kirjoitus on ehkä hieman kärjistetty, mutta se kumpuaa lievästä sisäisestä turhautumisesta erilaisuuden tavoitteluun painostamiseen. Älkää ymmärtäkö väärin, minä jos joku, arvostan erilaisuutta. En ole myöskään missään nimessä muutosvastainen, vaan minusta elämässä täytyy kyetä kehittymään ja uudistumaan. Pidän arvossa ihmisten moninaisuutta, ja sitä, että sitä ilmaistaan. On aivan huikeaa, kun minut tullaan yllätetetyksi, ja kun joku tekee jotain uutta ja odottamatonta. Rakastan vilkkaan mielikuvituksen ja luovuuden hedelmiä. Arvostan ja ihailen innovatiivisuutta monessa asiassa, myös häiden järjestämisessä.

Mutta se mihin palaan, on ajatus siitä, mitä kyseinen pari haluaa? Mikä on "heitä"? Olen kohdannut keskusteluja joissa on arvosteltu pariskunnan häitä, jotka olivat niin "tylsän perinteiset" ja joissa tarjottiin "sitä kamalaa perinteisestä hääruokaa". Olemme mekin saaneet kummastelua aikaiseksi, kun kerroimme haluavamme ihan perinteisiä hääleikkejä. Entä jos minä tyttö tykkään leikkiä! Meidän häihin tulee varmasti niitä perinteitä, ja sitten varmasti myös niitä hieman "erikoisempiakin" juttuja. Nimenomaan sellaisia pikkujuttuja, jotka tekevät häistämme MEIDÄN häät.

Jos perinteiset häät ovat se mitä haluatte, järjestäkää ne.  Jos taas on eniten teitä on viettää häitä nyyttärikestein niityllä, tehkää näin. Jos haluatte tanssia häävalssin sijasta puolalaisia kansantansseja, antakaa mennä! Juhlikaa häitä niin kuin te haluatte juhlia.  Jos joku haluaa vetää siitä kermakakun nenään, vetäkööt. 

Ei se ole kenenkään muun päivä kun teidän. 
Teidän näköinen, ja teidän välistä rakkautta juhlistava päivä. 

<3

12 kommenttia:

  1. Loistava kirjoitus! Ei perinteisissä häissä oo musta mitään vikaa, ite en kaipaa mitään uutta ja erikoista enkä jaksa stressata ylimääräisistä asioista.

    VastaaPoista
  2. Ihana kirjoitus! Myös meidän häihin tulee paljon ihan perinteisiä juttuja, enkä ymmärrä miksi se niin monien mielestä on jotenkin väärin. Kiitos tästä postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Erilaisuuden tavoittelusta on ehkä tullut myös jonkin sortin trendi, ja siinä uuden luomisen vimmassa saattaa unohtua, että monet ihan tavalliset jutut ja hääperinteet ovat myös yhtälailla ihania ja tärkeitä. Jään seurailemaan blogiasi! :)

      Poista
  3. Hienosti sanottu, ihan kuin joku olisi omia ajatuksiani pukenut sanoiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos paljon Iiris! Ihana kommentti. Nähdään Love Me Do -messuilla! Huomasin, että olet myös tulossa, itsekin ilmoittauduin hääbloggaajamiittiin :)

      Poista
  4. Mainio kuvaus keskinkertaisuudesta. :D
    Perinteet lienevät loppupeleissä hyviksi havaittuja käytänteitä, ja ne helpottavat myös vieraita siinä mielessä, että vieraat pystyvät ennakoimaan tapahtumia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :D Totta, enpä ole tuolta kantilta ajetellut asiaa! :)

      Poista
  5. Ihana kirjoitus, virkistävän erilainen. <3 Ei ollenkaan sellainen keskiverto hääblogipostaus siis. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiiitoos <3 Ja hahaaha, lupaan, että kyllä niitä keskivertopostauksiakin tulee jatkossa :´D

      Poista
  6. Todella hyvä teksti! Oon ehdottomasti aivan samaa mieltä sen suhteen, että perinteissä ei ole mitään pahaa, päin vastoin. Niin kauan, kun häät ovat hääparin näköiset - perinteikkäästi, tai vähemmän perinteikkäästi - kaikki on hyvin. Mitä sitten, vaikka toiset olisivat sitä ennen tehneet samoja asioita, mitä sitten jos jotkut asiat nähtäisiinkin vaikka ihan jokaisissa häissä. Juhla on kuitenkin hääparin, ei ensisijaisesti vieraiden!

    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! <3 Oon ehdotottomasti samaa mieltä. "Niin kauan kun häät ovat hääparin näköiset" on nimenomaan se ydinajatus.. :) Hauskaa viikonloppua myös sinne!

      Poista