sunnuntai 20. elokuuta 2017

Kun sana "rakkaus" tuntuu liian mitättömältä

Tämä on hankalin blogikirjoitus jonka olen tähän asti tehnyt. Kirjoittelin tänne viimeksi kuukausi ennen häitä, ja sen jälkeen on tapahtunut niin paljon, että sen kaiken purkaminen tuntuu lähes mahdottomalta tehtävältä. Häiden viimeinen suunnittelukuukausi, hääviikko, itse hääpäivä ja nämä häiden jälkeiset viikot ovat sisältäneet käsittömättömän laajan tunneskaalan. Olen kokenut jännitystä, ärsytystä, pelkoa, odotusta, innokkuutta, onnea, hämmennystä, kiitollisuutta, pettymystä, helpottuneisuutta, toiveikkutta...




Ennen kaikkea olen kuitenkin kokenut aivan hämmentävän vahvaa rakkautta, jota sana "rakkaus" ei edes tunnu riittävän kuvaamaan. Kaikki epäilykset siitä, että tulisiko hääpäivämme olemaan 2 vuoden säästämisen, jatkuvan suunnittelun ja stressin arvoinen, olivat itse hääpäivänä täysin pois pyyhittyjä. Se rakkaus mikä meidät ympäröi hääpäivänä ei ole rahassa tai vaivannäössä mitattavaa. Tiesin, että hääpäivästä tulisi tunteikas, mutta sitä rakastetuksi tulemisen tunteen voimakkuutta en osannut odottaa. Jokaikisestä häävieraastamme huokui se, miten onnellisia he olivat meidän puolestamme siitä, että olemme löytäneet toisemme. 




Monet miettivät etukäteen sitä, että miten hääjuhlasta saa luotua rennon ja poistettua juhlasta kaiken turhan "pönötyksen". Minäkin mietin, ja ehkä jopa jännitin tätä. Hääpäivänä tunnelma oli kuitenkin aivan alkumetreiltä saakka lämmin ja vapautunut. Ihmiset nauttivat toistensa seurasta ja ilmassa kaikui ihana puheensorina. Sekä me, että vieraat itkimme, nauroimme ja nautimme. Muistan hetken hääjuhlan aikana jolloin pysähdyin kuuntelemaan ja aistimaan sitä tunnelmaa mikä meitä ympäröi. Hymyilin, puristin tuoreen aviomieheni kättä, ja hän katsoi minua hymyillen takaisin. Sanattomasti sanoimme toisillemme, ettemme ole koskaan rakastaneet yhtä paljon.





Lauantaina suuntaamme 2 viikon häämatkalle Italiaan ja saamme viimein oikeastaan ensimmäistä kertaa kuukauteen olla kunnolla kahden. Lupaan kirjoitella hääpäivästä tarkemmin viimeistään häämatkan jälkeen.  



Kaikki kuvat: Anni Maria Photography




8 kommenttia:

  1. Aapua miten ihania kuvia, wow! Onnea vielä <3

    VastaaPoista
  2. Upeita kuvia! :) Mielettömän kaunis morsian ja komea sulhanen. Paljon paljon onnea!

    VastaaPoista
  3. Onneksi olkoon! Ihania kuvia ja ihana blogi sulla :) Ollaan itse mietitty häitä kesäksi 2019 ja kovasti mietitään sopivaa juhlatilaa. Just sun blogin kautta sainkin tiedon että Rustholliin voi tuoda omat juomat ja kiinnostaisikin tietää toimiko teillä kaikki Rusthollissa juhlapaikkana. Innolla jään odottamaan päivitystä hääpäivästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllä mä voin suositella Rusthollia. Tosiaan omat juomat sallittu, mutta tietty catering on otettava, ellei tähän ole tullut sittemmin muutosta kun me varasimme. Jos haluat lisätietoja niin voin viestitellä tarkemmin sähköpostitsekin, mun osoite löytyy tuolta MINÄ/ME välilehdeltä... Ja lupaan laitella tänne sitten kuviakin koristeluista yms kun niitä saan :)

      Poista
    2. Kiitos, pistin mailia tulemaan:)

      Poista
  4. Upeita kuvia. Pakko myös kysyä, minkä merkkinen puku on? Todella kaunis!

    VastaaPoista