perjantai 13. lokakuuta 2017

Rauha kaaoksen keskellä - Hääviikko ja hääpäivän aatto

Häistä on nyt vierähtänyt reilut 2 kuukautta ja häämatkasta kuukauden päivät. Olin suunnitellut heti häämatkan jälkeen pommittavani blogini täyteen postauksia. Kuitenkin kun matkalaukut kolahtivat eteisen lattialle, huomasin pohtivani, että "ihana ettei tarvitse ajatella häitä". Tajusin kaipaavani rauhaa antaa arjen laskeutua, ja aikaa koota ajatukseni ja fiilikseni kaikesta tapahtuneesta. Juuri nyt tuntuu hyvältä palata häämuistoihin ja jakaa ne kanssanne. Joten tästä alkakoon tarina meidän päivästämme! <3



HÄÄVIIKKO JA HÄÄPÄIVÄN AATTO


Hääviikkoamme kuvailisi ehkä parhaiten sana "kaoottinen". Killianin perhettä saapui meille jo hääviikkoa edeltävällä viikolla ja lisää hääväkeä saapui Suomeen sitten pitkin hääviikkoa. Killianin lähiperhe ja lähimmät perheystävät majoittuivat meillä hääpäivän aatonaattoon saakka. 

Olin kiitollinen siitä, että saimme viettää aikaa Killianin perheen kanssa ja todella häkeltynyt kaikesta heidän tarjoamastaan avusta. Valitettavasti valtava väkimäärä sai pasmani aivan sekaisin. Menoja unohtui, häätavaroita hukkui, koristeluja jäi tekemättä ja vielä ostettavia juttuja jäi hankkimatta. Hyvin monet hääviikolle aikataulutetut asiat jäivät yksinkertaisesti hoitamatta. Olin väsynyt ja stressaantunut, eli juuri sellainen millainen olin vannonut olematta! Tuntui hölmöltä, että häitä oli suunniteltu 2 vuotta ja silti minusta tuntui hääviikolta tältä. 

Odotettu hääpaikan koristelupäivä perjantai koitti sateisena ja harmaana. Killian ja hänen sulhasmiehensä olivat hoitamassa muita tärkeitä asioita ja kaasoni olivat vielä töissä. Bestman ja Killianin perhe oli ymmärtänyt aikataulut väärin. Huomasinkin olevani yksin juhlapaikalla. En antanut tämän mielialaani häiritä. Olin puhjeta innostuksesta. Kannoin sateessa häätavaraa sisälle juhlapaikkaan, ja pohdiskelin, että antaa sataa vaan! Ehkä sadetta ei sitten riitä huomiselle! 

Parin tunnin päästä istuin juhlapaikan lattialla keskellä hääsäläkasoja. En tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Olin yhäkin juhlapaikalla yksin. Olin järjestellyt jo kaikki pöydät, ja alkanut pöytäliinojen silitystouhuun. Silitysrauta oli päättänyt lakata toimimasta. En löytänyt nastoja tai sinitystarraa koristeiden kiinnitykseen. Puolet koristeista oli hukassa tai unohtuneet kotiin. Terassia ei voinut koristella, koska ulkona satoi kaatamalla ja terassin katto vuoti. Seinäkello tikitti ja muistutti, että koristeluaika lyheni joka sekunti. Olin hyvin lähellä viskata koko kelloa kukkamaljakolla ja lompsia ulos.

Lopulta apuväki saapui. Juhlatilassa saattoi aistia monenlaista tunnetta. Bestmanin ärsytystä siitä, että hän ei päässyt paikalle aiemmin. Anopin pettymystä siitä, että odotettu päivä on ihan kohta, ja siten myös aivan pian ohi. Kaasojen ja sulhasmiesten innostusta auttaa ja ryhtyä tuumasta toimeen. Minun ja Killianin jännitystä lähestyvästä h-hetkestä. 

Työn touhussa

Koristelu mahtavalla porukalla oli lopulta todella hauskaa! Ilmassa oli ihana odottava tunnelma. Työntäyteisten tuntien jälkeen koristelut alkoivat muotoutua, mutta ulkona satoi vieläkin. En ollut päässyt sateen vuoksi hakemaan metsästä mitään haluamiani koristeita. Kaikki oli märkää. Jouduin huomaamaan, että emme saisi toteutettua visiotani vehreästä salaisen puutarhan hengestä. Harmitti. 

Itsetehdyt kukka-asetelmat odottivat päälleen lasikupuja

Kello taisi olla vasta iltaseitsemän tai kahdeksan kun kaasoni tulivat luokseni ja sanoivat, että nyt lähdetään. Ihmettelin, että nytkö jo? On vielä niin paljon tehtävää! He vakuuttivat, että kaikki on riittävän hyvin. Nyt olisi aika päästää irti, rentoutua ja valmistautua huomiseen. Juhlatilan kulmassa oli kasoittain terassille meneviä pöytäliinoja ja koristeita joita emme voineet sinne sateessa viedä. Bestman ja Killian sanoivat, että he tulevat juhlapaikalle aamulla hoitamaan koristelut loppuun. Annoin periksi. 


Juhlasalin lähtötilanne
Juhlasali valmiina

Suljimme paikat, ja Killian suuntasi perheineen ja ystävineen Airbnb:sta varaamalleen talolle Petsamoon. Me matkasimme kaasojen kanssa Lapland hotellille. Olin varannut hotellista saunallisen hääyön huoneemme jo edeltäväksi yöksi, jotta pääsisimme sitä tyttöjen kanssa hyödyntämään. Söimme, saunoimme, juttelimme ja nauroimme kaasojen kanssa. Oli helppoa unohtaa päivän koristeluharmistukset. Pari lasia skumppaa auttoi myös mukavasti.


Meille oli alusta asti selvää, että nukumme hääpäivää edeltävän yön erillämme. Siihen ei varsinaisesti ollut mitään perusteluja. Teimme niin, koska se tuntui oikealta. Killian kuitenkin pistäytyi hotellilla tuomassa hääpukuni. Se oli luonnollisesti pukupussissa piilossa, sillä hän oli ehdoton siinä, ettei hän tietäisi puvusta mitään etukäteen. 

Oli mahtava sanoa vielä heipat ennen yötä erossa. Emme olleet ehtineet harjoitella häätanssia koko viikkona. Päätimmekin vetäistä koreografian läpi pariin otteeseen hotellin käytävällä sillä aikaa kun tytöt jo heittelivät ensimmäisiä saunan löylyjä. Olimme molemmat todella herkistyneellä tuulella. Kun toivotimme hyvät yöt, tuntui kamalalta lähteä eri osoitteisiin. Oli hassua, että tuleva yhden yön erilläolo aiheutti flashbackin niihin fiiliksiin, mitä koin silloin kun hyppäsin Dublinissa lentokentäbussiin ja aloitimme lähes puolen vuoden kaukosuhteen. 

Kun tytöt lähtivät hotellilta kotiin, pyöri mielessäni tuhat ajatusta. En voinut uskoa, että huomenna se vihdoin on, meidän päivä! Vatsanpohjassa kutitteli, mutta olin niin valmis! Minut vallitsi ihana pehmeä rauhan tunne. Olin varma, että edessäni olisi hyvät yöunet, mutta kuinkas kävikään... 

Jatketaan tästä ensi postauksessa :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti